lauantai 24. syyskuuta 2016

Harmaata, niin harmaata..


Harmaan eri sävyjä. Materiaalin eri vahvuudet. Erilaiset materiaalit. Sama koukku.
Työn jälki. Tunto käsissä. Napakkuus.

Siinä muutamia sanoja ja asioita, jotka ovat ajatuksissa juuri nyt. Virkkasin kolmella erilaisella kuteella purkkeja. Ja myös kolmella eri sävyisellä harmaalla. Vaalein harmaa on esteri-ontelokudetta. Kaksi muuta ovat trikookuteita. Käytin kaikissa samaa koukkua, nro 8. Tumman harmaa kude on paksuinta ja siten käsille vaikein virkattava. Työni jälki näissä purkeissa on erityisen napakka, koska haluan, että purkki pysyy hyvin muodossaan. Kädet krampissa tulee siis virkattua, jos pitkään virkkaa.



Ostin kesällä tätä hauskaa raidallista kudetta säkillisen. Tämä purkki on kokeiluversio, jotta näen, millaista virkkausjälkeä tulee. Vielä en oikein osaa päättää, mitä kaikkea tästä tekisin. Matto kummittelee mielessäni päällimmäisenä, ja myös erilaiset purkit ja korit.




Tähän loppuun piti jo laittaa taustalle vähän väriäkin. Jämälangoista virkattu isoäidinneliö. Hauskasti tulevat muuten esiin harmaan eri sävyt tässä kuvassa.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Tekstiilit uusiks -kierrätystapahtuma


Tänään sai laittaa tekstiilit uusiks ja kierrättää vanhat tekstiilinsä toisten iloksi. Ammattiopisto Tavastia ja Vanajaveden Opisto järjestivät ajan henkeen sopivan kierrätystapahtuman. Tapahtumassa oli esillä erilaisia käsitöitä, käsityöpajoja, käsityöläisten tori, kirpparia ja mm. tuo ja vie -piste ja paljon muuta...



Pyörähdin katsomassa kirppariosastoa ja käsityötoria. Paljon sai taas ideoita ja virikkeitä omaankin arkeen ja harrastukseen. Ostosten sijaan mukaan tarttui roppakaupalla rohkeutta toteuttaa omia ideoita.




Valkoisen leningin pitsit on irrotettu alkuperäisestä olinpaikastaan ja värjätty. Siten niistä saatiin kuin koru kauniin yksinkertaiseen mekkoon.


Puut ja kettu on tilkkuiltu seinätekstiiliksi.


Alla olevassa seinätekstiilissä on yksivärinen keltainen kangas taustalla. Reunoissa keltainen ja oranssi on paperinarusta neulottua ainaoikein-tekniikalla. Pinnasta tulee näin elävä ja jännittävä, vaikka kyseessä on ihan yksinkertainen juttu. Keskellä valkoinen raita, johon on aplikoitu kitaroita.



Alla kangaspaloilla päällystetty tuoli.




perjantai 16. syyskuuta 2016

Mustia pöllöpurkkeja


Kesän käännyttyä syksyyn vaihtui myös pöllöpurkkieni värimaailma. Valkoisesta tuli musta. Myös pöllöjen silmät uudistuivat. Tähän asti silmän uloin kerros on ollut värillinen. Nyt se värikerros on heti mustuaisen ympärillä, kuten ihan oikeissa silmissäkin on. Nämä pöllöt ovat vihreäsilmäisiä. Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin silmätkin.

Käytin materiaalina esterikudetta. Tämä on aika paksua kudetta tällä kertaa. Virkkuukoukkunakin oli nro 10. Pakko todeta, että kun teen aika napakkaa työtä näiden purkkien suhteen, niin kyllä nyt tuntui käsissä. Kovin paljoa ei pysty yhdellä kertaa virkkaamaan.


Purkit ja purnukat pysyvät tukevasti paikoillaan, sillä näillä pöllöillä on jo painoakin jonkin verran kuteen paksuudesta johtuen.




sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pilkullisia pussukoita


Työkaveri vihjasi taannoin, että olisi tarvetta pienille pussukoille. Niihin menee kätevästi kaikkea pientä kivaa huulipunista alkaen. Varastossani oli tällä kertaa paljon pilkkukankaita ja ne kuulemma kelpaavat. Joten tuumasta toimeen ja ompelemaan. Näitä on helppo ja nopea tehdä, kun on kaava valmiina, minkä mukaan leikkaa kankaat. Käytän lisäksi näissä tukikangasta, sillä se tukevoittaa hieman ohutta puuvillaa. Lopputuloksesta tulee siten napakampi.