tiistai 9. toukokuuta 2017

Näin ilmoitan käsityömyynnin verottajalle



Taas kerran on se aika vuodesta, jolloin tuskaillaan veroilmoitusten parissa, jos on jotain täydennettävää. Samoin myös käsityömyynnin verotus pompsahtaa keskusteluun tasaiseen tahtiin. Kerronkin teille nyt vinkiksi, miten minä toimin verottajalta saamieni ohjeiden mukaan.

Olen siis jo muutaman vuoden harjoittanut pienimuotoista käsitöiden valmistusta ja myyntiä. Myyn lähinnä kirpputoreilla ja ihan tilauksesta valmistettuna erilaisia pieniä käsitöitä. Pidän kirjaa tuloista ja menoista ihan excel-taulukossa. Kirjaan sinne jokaisen osto- ja myyntitapahtuman päivämäärineen sekä säilytän kuitit. Näin voin todistaa kaiken toiminnan ja omatuntoni on puhdas.


Täytän veroilmoitukseni netissä. Kohtaan muut ansiotulot kirjaan kuvan mukaisesti tulon lajin eli käsityömyynnin ja tulon määräksi kirjaan käteen jäävän tulon. Lisätietoihin kirjoitan kuvauksen toiminnasta sekä myyntitulon ja menot (langat, kankaat, tarvikkeet, paikkamaksut yms). Tämä tulo on ansiotuloa ja verottaja perii verot siitä sitten aikanaan, jos on tarpeen. Minulla ei siis ole edes toiminimeä, koska verottaja oli sitä mieltä, että pääsen tällä tavoin helpommalla.

Jos käy niin, että viivan alle jäävä tulos on pyöreä 0, niin sekin pitää ilmoittaa. Tärkeintä tässä on, että verottajalla on tieto tästä toiminnasta, jos joku sattuu verottajalta asiaa tiedustelemaan. Nollatulos ei välttämättä tarkoita tappiolla myytyä tuotetta, vaan myös niitä loppuvuoden hankintoja, joita alennusmyynneistä tulee tehtyä uusia myytäviä tuotteita varten. Osa tuotteistahan voi jäädä myös myymättä, joten ne jäävät odottamaan seuraavaa myyntikertaa kenties seuraavana vuonna. Ei tämä nyt niin kovin monimutkaista ole, varsinkin kun oma liikevaihtoni pyörii vain vähän yli 1000 eurossa vuositasolla. Myyntini tapahtuu lähinnä kesällä ja joulunaikaan.

Tässä kohtaa yleensä joku kysyy, että mites ne arvonlisäverot? Alla suoraan vero.fi -sivustolta kopioimani teksti:

Vähäinen liiketoiminta on arvonlisäverotonta
Yrityksen harjoittama vähäinen liiketoiminta on jätetty arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Vähäisen toiminnan raja määräytyy 12 kuukauden pituisen tilikauden liikevaihdon perusteella. Jos liikevaihto on enintään 10 000 euroa, ei yritys ole toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen.
Liikkeen- ja ammatinharjoittajan on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvolliseksi Verohallinnon rekisteriin, jos tilikauden liikevaihto ylittää 10 000 euroa (31.12.2015 saakka raja oli 8500 euroa).


1 kommentti: